perjantai 31. joulukuuta 2010

Hyvää uutta vuotta 2011!

Vuosi vierähti loppuun ja on aika tarkastella henkilökohtaista taloustilannetta. Täytyy sanoa, että vuosi 2010 oli todella menestyksekäs taloudellisesti. Syynä tähän olivat poikkeukselliset tulot ja poikkeuksellisen pienet menot.

Tavoitteeni oli siis se 20 000 euroa tuottavaa varallisuutta. Tässä onnistuttiin hyvin ja hieman ylimääräistäkin jäi näppiin.

Tilanne 31.12.2010

Listatut yhtiöt suurimmasta omistuksesta pienimpään: Talvivaara, Sampo, Safe Bulkers Inc, Orion B, Fortum, Activision Blizzard, Seadrill

Yhteensä 17 434 euroa



Listaamattomat yhtiöt, joita on tällä hetkellä vain yksi kappale: KPY

Yhteensä 2100 euroa



Rahastot: Seligson Aasia

Yhteensä 1176 euroa



Käteistä salkussa 1629 euroa



Eli kaikki arvopaperit yhteensä 20 710 euroa + 1629 euroa käteistä




Ensi vuosi tullee olemaan varsin tiukka taloudellisesti, mutta onneksi minulla on kohtuullisen helposti realisoitavaa turhaa omaisuutta noin 5000 euron edestä. Tavoitteeni on pitää sormet irti salkusta ja pyrkiä tuottamaan elämiseen tarvittava rahavirta muilla keinoilla.

Kiitos vuodesta 2010 ja Hyvää uutta vuotta 2011!



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti